top of page

Hevoshieronta ja hevosen faskiamanipulaatio tehostuvat laserhoidolla

Theralux Touch TX4 VET -laserhoitolaite on verraton väline ammattihierojan käsittelyiden tukemiseen ja täydentämiseen. Laserhoidolla on paikkansa paitsi manuaalisten käsittelyiden välillä, myös välittömästi ennen hoitoa tai sen jälkeen.

Hevoshieronta ja hevosen faskiamanipulaatio tehostuvat laserhoidolla.
Hevoshieroja Sonja Korvenheimo on kouluttautunut monipuolisesti hevosten faskiakäsittelyn parissa.

Laserhoitolaite voidaan ottaa avuksi heti hierojan saapuessa, mikäli hevosen lihaksisto tai kalvosto ovat erityisen kireitä tai aristavia. Tällöin hoitava laservalo toimii kipeimpien kohtien esikäsittelynä: aineenvaihdunnan ja solujen uusiutumisprosessien vilkastuminen vetristelee kudosta ja valmistelee kehoa vastaanottamaan hierojan käsittelyä. Samalla kipu lievittyy myös hormonaalisten vaikutusten ansiosta.


Manuaaliterapian päätteeksi hevosen kehossa käynnistyy pienimuotoisia, hyvänlaatuisia tulehdusreaktioita ja paranemisprosesseja. Laserhoitoa mojovimpiin kohtiin antamalla päästään työntämään nämä prosessit kunnolla vauhtiin. Samalla hieronnan hyödyt pitkittyvät ja tehostuvat – hevosen rento, seesteinen olotila mukaan lukien.


Kokonaisvaltaisten hierontakäsittelyiden välillä hieroja tai vaikkapa hevosen omistaja voi tukea lihaksiston terveyttä laserhoidolla, kunhan vain riittävän tehokas ja laadukas laite on saatavilla. Kiperämmät kireydet voivat hyötyä siitä, että alkuun laseria laitetaan tiheämmin tehokuurina ennen hoitokertojen harventamista ylläpitovaiheeseen.


Mistä laseroidaan?


Manuaaliterapian tekniikasta riippumatta hevoshierojan tärkeimpiä työkaluja ovat inspektio ja palpaatio, eli hevosen järjestelmällinen, anatomiaan ja fysiologiaan perustuva tutkiminen sekä silmämääräisesti että käsin tunnustelemalla. Jo tältä pohjalta on mahdollista arvioida otollisimpia laserhoidon kohdealueita.


Arviot tarkentuvat hevoshieronnan edetessä, kun saadaan lisätietoa kyseisen kehon senhetkisistä häiriötiloista ja niiden ominaisuuksista. On mahdollista, että alkuun tymäkältä tuntunut jumi aukeaakin lopulta hienosti. Vastaavasti toinen, ensikokeilemalta vähemmän kipeä kohta voikin paljastua sitkeämmäksi kireydeksi, joka ei meinaa hevillä hellittää.


Hierontakäsittelyn perusteella laserhoitoa on perusteltua antaa aristavimpiin, jäykimpiin tai muutoin huononmakuisiksi jääneisiin paikkoihin. Toisaalta kannattaa huomioida myös sellaiset alueet, joilla ilmenevät toimintahäiriöt ovat erityisen alttiita aiheuttamaan sekundäärisiä ongelmia. Esimerkiksi harrasteratsun etujalkojen jäykkyydet voivat heijastua pitkälle selkään. Ravihevosen toisen takajalan vajavainen aktivaatio vaikkapa vammasta tai kireydestä johtuen voi aiheuttaa ristikkäiselle etujalalle liiallista kuormitusta ja sitä kautta kipeytymistä.


Tuki- ja liikuntaelimistön vaivat kompensaatiovaikutuksineen ovat loputtoman monimuotoisia, joten niitä on hyvä pohtia yhdessä ammattilaisen kanssa yksilöllisesti kunkin hevosen kohdalla. Lohdullista on, että usein hevonen saa helpotusta ja sen terveydentila kohenee hiljalleen, kunhan vyyhtiä lähdetään purkamaan säännöllisin hoidoin jostakin päästä.

Faskiamanipulaation tavoitteena on lyhykäisyydessään kehon kalvorakenteen eli faskiaalisen toiminnan palauttaminen häiriöttömään tilaan.
Faskiamanipulaation tavoitteena on lyhykäisyydessään kehon kalvorakenteen eli faskiaalisen toiminnan palauttaminen häiriöttömään tilaan.

Faskiamanipulaatio hevoshieronnan menetelmänä


Ammattitutkinnon suorittaneiden hevoshierojien ja eläinfysioterapeuttien on mahdollista jatkokouluttautua mm. faskiamanipulaation osaajiksi, jotta klassisen hieronnan lähestymistavan lisäksi työkalupakista löytyisi laajemmin tietotaitoa.


Stecco-faskiamanipulaatiossa hevosen kehoa tarkastellaan laajan tieteellisen tutkimusnäytön perusteella määriteltyjen kalvolinjojen ja niiden muodostaman verkoston häiriöherkimpien pisteiden kautta. Faskiamanipulaation tavoitteena on lyhykäisyydessään kehon kalvorakenteen eli faskiaalisen toiminnan palauttaminen häiriöttömään tilaan.


Faskiat ovat tiheästi ja monipuolisesti hermotettuja, ja ne kulkevat lihasten välillä, ympärillä ja sisällä jatkuen saumattomasti myös tiiviimmiksi sidekudosrakenteiksi, kuten jänteiksi. Lisäksi faskiat ovat keskeisessä roolissa kehon tuntotiedon tuottajina, ja niiden säikeet ulottuvat myös sisäelimiin. Niinpä niiden hoidontarve voi ilmetä hevosessa lukuisin tavoin: kipuna, aristuksena, jäykkyytenä, koordinaatiovaikeuksina, epäpuhtaana liikkeenä, vähentyneenä lihasaktivaationa, rajoittuneina liikelaajuuksina, aineenvaihdunnan häiriöinä ja passiivisena tai ärtyneenä mielialana.


Hevoset sietävät faskiamanipulaatiota yleensä erittäin hyvin. Hoidon haastavin vaihe on ohi muutamassa sekunnissa, minkä jälkeen hevosen olo helpottuu nopeasti ja alueen käsittely jatkuu miellyttävänä. Niinpä ensimmäiselläkin hoitokerralla pääsee tyypillisesti säästämään laserkäsittelyn hierontakerran loppuun – noin 20 minuuttia tai 200 joulea kuluu yllättävän nopeasti yhdeltä päivältä.


Akupunktiotaajuus apulaisena faskiamanipulaatiossa


Akupunktiopisteet -hoito-ohjelma
Akupunktiopisteet -hoito-ohjelma

Faskiaketjujen pisteet ovat erityisen hyödyllisiä paikkoja laserhoidoille. Minulla on tapana viimeistellä ärtyneimmät kohdat Theralux Touch TX4 VET -laserlaitteen avulla. Lähtökohtaisesti käytän taajuutena mm. akupunktio- ja trigger-pisteille suositeltua Nogierin F-taajuutta (9344 Hz). Faskiapisteillä on paljon yhteistä akupunktio- ja trigger-pisteiden kanssa, etenkin niiltä osin, kun tieteellistä näyttöä on saatu.


Varteenotettavia taajuuksia faskiapisteisiin kokeiltaviksi ovat myös 1168 Hz (Nogier C), 18 688 Hz (Nogier G) ja 37 376 Hz (Nogier A”). Etenkin säännöllisesti, tiheästi tai yksittäistä kohtaa tehohoidettaessa asetuksia kannattaa vaihdella. Vaihtelu ja korkeampien taajuuksien painottaminen voi olla faskiapisteitä laseroitaessa hyödyksi, vaikka manipulaatio tapahtuukin käytännön syistä ihon pinnasta käsin. Kolmiulotteinen faskiaverkosto ulottuu kehon ytimiin asti aina lihas- ja luukalvoiksi sekä sisäelinten ympäryskalvoiksi saakka. Välillä on runsas määrä kudosta, jonka häiriötön toiminta on yhtä lailla tärkeää.


Tärkeintä on kuitenkin aina se, että hevonen saa jonkinlaista laserhoitoa laadukkaalla laitteella – vaikka yhtäjaksoisena säteilynä eli kokonaan ilman taajuutta (CW100). Taajuuksien viidakkoon ei siis kannata jäädä murehtimaan. Kiistattomin tutkimusnäyttö on olemassa laserhoidon eduista ylipäätään. Lisäksi aina voi kysyä neuvoa koulutetulta hevosten lihashuollon ja laserhoidon asiantuntijalta.


Mikäli asiakkaalla on laser käytettävissä tai jatkohoidoksi tilataan laserhoitoja, niitä kannattaa toteuttaa vähintään kerran viikossa. Esimerkiksi turhan pitkän hierontatauon takia pahemmin jumahtaneen hevosen kanssa kannattaa hyödyntää samantyyppistä tehokuuria kuin vaikkapa vamman tai loukkaantumisen yhteydessä.


Esimerkkiohjelma faskiapisteiden tai lihaskireyksien laserhoitoon

  • 1. hoitopäivä: 2 J/cm2 ja 18 688 Hz (Hoito-ohjelma: akuutti tulehdus)

  • 2. hoitopäivä: 2 J/cm2 ja 9344 Hz (Hoito-ohjelma: akupunktiopisteet)

  • 3. hoitopäivä: 2 J/cm2 ja 1168 Hz (Hoito-ohjelma: lihaskireys)

  • 4. hoitopäivä: hoitotauko

  • 5. hoitopäivä: hoitotauko

  • 6. hoitopäivä: 2 J/cm2 ja 37 376 Hz (Nogier A”)

  • 7. hoitopäivä: 2 J/cm2 ja 9344 Hz (Hoito-ohjelma: akupunktiopisteet)


Tämän jälkeen on hyvä pitää vähintään kaksi taukopäivää laseroinnista. Hoitoja voi jatkaa hevosen tilanteen mukaan pari kertaa viikossa taajuuksia vaihdellen, niin että väliin jää kahdesta kolmeen taukopäivää.


Viimeistään kuukauden kuluttua on hyvä käydä hevosen tilanne huolella ammattilaisen kanssa läpi uudelleen, sillä hevosen keho on jatkuvassa muutoksessa. On todennäköistä ja toivottavaakin, että manuaalisen käsittelyn ja laserhoidon tuoman avun myötä hevosen terveyden edistämisessä päästään ottamaan seuraava askel ja keskittymään uusien paikkojen hoitamiseen.


Hevosen tuki- ja liikuntaelimistön terveys on mutkikas monen asian summa. Kunkin yksilön tarpeiden mukaan on huomioitava erityisesti nivelten tilanne ja mahdollinen hoitotarve. Parhaan hyödyn laserhoidosta saa suunnittelemalla sen yhdessä eläinlääkärin, fysioterapeutin tai ammattitutkinnon suorittaneen hevoshierojan kanssa.


Kirjoittaja on ammattitutkinnon suorittanut hevoshieroja Sonja Korvenheimo. Hän on jatkokouluttautunut monipuolisesti hevosten faskiakäsittelyn parissa opettajanaan mm. hevosten faskiamanipulaation uranuurtaja, eläinfysioterapeutti Tuulia Luomala.


Korvenheimo tarjoaa monipuolisia hevoshieronnan palveluita kaikenlaisille hevosille osana Ravitalli Korvenheimon toimintaa. Hän on mukana myös Hevoshierojat.fi-tiimissä.

bottom of page